Tekstit

Itsearviointi

 Olen oppinut kurssilla paljon sosiaalisesta mediasta. Moni asia oli sellainen mikä ei ollut aiemmin itselläni tiedossa. Asenteeni somemaailmaan tai sen tarjoamiin työkaluihin ei ole muuttunut kurssin aikana. Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma oli mielestäni kohtuullisen hyvä. Ajankäyttöni opintojaksolla oli todella tehokasta

Taksiyrityksen Markkinoinnin Hyödyntäminen TikTokissa

 Olen taksiyrittäjä ja käyn läpi suunnitelman yrityksen markkinoinnista TikTokissa.  Tavoitteena on hyödyntää TikTokin tarjoamia mahdollisuuksia kasvattaa taksiyrityksen näkyvyyttä ja houkutella erilaisia asiakkaita käyttämään palveluja. TikTok on erityisesti nuoremmille sukupolville suunnattu alusta, ja taksiyrityksen tavoitteena on tuoda esiin asiakaskokemuksia, huumoria ja viihdyttävää sisältöä, joka jää mieleen ja houkuttelee asiakkaita valitsemaan yrityksen kuljetuspalvelut. Kohderyhmänä ovat erityisesti 18–35-vuotiaat, nuoret aikuiset, jotka käyttävät aktiivisesti sosiaalista mediaa ja ovat kiinnostuneita paikallisista yrityksistä, erityisesti silloin, kun se on viihdyttävää. Tausta Taksiyritykselle suunnitellaan TikTok-markkinointikampanjaa, jossa käytetään luovia ja hauskasti tuotettuja videoita, jotka esittelevät taksin käytön helppoutta, asiakaspalvelua ja hauskoja sattumuksia matkoilla. TikTok on tunnettu erilaisista trendeistään ja sen avulla on helppo saavuttaa la...

Drifting kasvavana lajina

Kuva
 Olen pitkään jo seurannut driftingin kasvua suomessa ja maailmalla. Sen suosio on kasvanut todella paljon ja vauhti vaan kiihtyy kokoajan. Lyhyesti selitettynä lajin idea on viedä autoa sivuluisussa tuomareiden haluamalla tavalla. Tuomarointikriteerit sisältävät yleensä ajolinjan, kulman ja tyylin. "Clipping box, eli klippiboxi tarkoittaa rataan maalattua nelikulmaista ruutua. Kuskin tarkoituksena on osua klippiboxiin ja edetä rataa seuraavaan ruutuun niin, että luisun vaihto puolelta toiselle on jouhevaa" (Pesonen, 2024).  Pariajossa noudatetaan samoja sääntöjä mutta toinen auto yrittää tulla mahdollisimman lähellä ja seurata edellä ajavan ajolinjaa.  Driftingin suosiota voi selittää sosiaalisen median alustojen kasvulla. Sisältöä on valtavasti saatavilla ja se on helposti seurattavissa. Tapahtumat ovat paikanpäällä seurattavissa helposti ja katsomoista näkee usein lähes koko radan. Tapahtumista tehdään myös laadukkaita live lähetyksiä joilla saavutetaan vielä suurempi ...

Sosiaalisen median käyttöni

 Hei. Tänään haluan jakaa ajatuksiani omasta sosiaalisen median käytöstäni. Vaikka se onkin osana kaikkien elämää niin olen yrittänyt pitää sitä vähäisenä. Pakotettuna joudumme käyttämään somealustoja päivittäiseen kommunikointiin. Mielestäni vapaaehtoisempaa on muu huvitarkoituksessa tehty somesisältö. Esimerkiksi Tiktok tai vaikkapa Instagram ei palvele itselleni mitään tarkoitusta. Minkäänlaista sisältöä en julkaise itse sosiaaliseen mediaan vaan käytän sitä vain ystävien kanssa kommunikointiin.  Googlesta kun nimelläni etsii niin löytyy vain yritykseni tiedot ja toisen työpaikan tekemä artikkeli. Mitään somealustoja ei löydy nimeni perusteella. Digitaalinen identiteettini on todella kapea eikä sitä ulkopuolisille näy ollenkaan.

Erilaiset sosiaalisen median palvelut

 Discord on muuttanut tapaa, jolla ihmiset kommunikoivat verkossa. Alun perin peliyhteisöjen käyttöön kehitetty alusta on laajentunut kattamaan monia eri aiheita ja yhteisöjä.  Discordin avulla käyttäjät voivat luoda ääni- ja tekstikanavia, jotka mahdollistavat erilaisten keskustelujen ja toimintojen käytön.  Yhteisötyökalut: Botit, roolit ja hallintatyökalut tekevät yhteisön hallinnasta helppoa ja tehokasta.  Yksinkertainen ja intuitiivinen käyttöliittymä tekee Discordista helposti lähestyttävän kaikenikäisille.  Discord on ilmainen ja saatavilla lähes kaikilla alustoilla, mikä tekee siitä erinomaisen vaihtoehdon.  Yhteenvetona  Discord tarjoaa ainutlaatuisen tilan, jossa käyttäjät voivat luoda, jakaa ja keskustella erilaisista aiheista. Sen monipuoliset ominaisuudet ja yhteisöllinen luonne tekevät siitä erinomaisen valinnan niin pelaajille kuin muillekin, jotka etsivät verkko-yhteisöä. Itselleni LinkedIn ei ole vielä kovin tuttu alusta.  LinkedI...